TEKSTIKOKO A A A
Etusivu Nummen VPK Historiaa

Historiaa

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti


Perustaminen ja alkuvuodet

Järjestön perustamisessa todennäköisesti suurin liikkeellepaneva voima on ollut silloisen Nummen pitäjän Oinolan taajamassa tammikuussa 1923 sattunut yhdeksänhuoneisen päärakennuksen palo. Jo huhtikuun 15. päivänä kerääntyi perustavaan kokoukseen 35 henkilöä. Tässä kokouksessa valittiin hallintoon kuusi vakinaista ja neljä varajäsentä. Kokouksessa päätettiin mm. alimmaksi jäsenmaksuksi 10 markkaa ja lopuksi päätettiin aloittaa toiminta heti. Vuosi 1923 oli vilkas kokousvuosi kaikkine paperitöineen ja varainhankintoineen. Perustettaessa palokuntaan muodostettiin kylistä omat osastonsa.

Vuonna 1924 palokunta hankki ensimmäiset ruiskunsa. Vuonna 1925 johtokunta valitsi toimikunnan ajamaan eteenpäin oman ruiskuhuoneen rakentamista ja jo samana vuonna oli pieni lautarakenteinen ruiskuhuone Nummen sillan vieressä valmis.

1930- ja 1940 -luvut

Vuoden 1933 palolaki toi kunnalle erinäisiä velvollisuuksia huolehtia palontorjuntatyöstä alueellaan. Vastuu siirtyi kunnalle ja kunnanvaltuuston kolmeksi vuodeksi valitsemalle palolautakunnalle. Talvisodan jälkeen päätettiin tehostaa toimintaa ja yhteistyötä muihin palokuntiin. Myös kunta oli VPK:n vahvana tukena. Esimerkiksi vuoden 1940 kunnan talousarviosta lähes puolet päätettiin sijoittaa palokuntalaisten kouluttamiseen ja kaluston hankintaan.

Vuoden 1941 kevätkokouksessa alkoi 40-vuotinen käytäntö valita kunnan palopäällikkö myös VPK:n päälliköksi. Vuonna 1944 lääninhallituksen aloitteesta palolautakunta päätti jättää hakemuksen moottoriruiskun, sekä siihen liittyvien letkujen ja liittimien hankkimiseksi. Myönteinen päätös ruiskusta saatiin ja 360 metriä letkua kuljetuskärryineen.

Jo 1940 -luvulta lähtien palotalon puute koettiin vakavana puutteena. Asiaa käsiteltiin useasti niin palo- kuin kunnanvaltuustossakin. Lopulta, moottoriruiskun edesauttaman, tammikuussa 1950 kunnanvaltuusto hyväksyi palolautakunnan hankkimat paloaseman luonnospiirustukset. Rakennustyöt suoritettiin loppuun vielä kyseisenä vuonna.

1950 -luvulla ensimmäinen auto

1950 -luvun alussa palokunnalla ei ollut vielä autoa, sillä ensimmäistä tilattua autoa ei koskaan toimitettu sodan jälkeisen valuuttapulan ja tuontirajoitusten takia. Kuitenkin kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.5.1951 Volvo-merkkisen kuorma-auton hankkimisesta. Auto saatiin vuoden 1952 puolella ja se sijoitettiin paloasemalle palokaluston ja miehistönkuljetusta varten. Auton lavalla oli lisäksi 1700 litran vesisäiliö ensisammutukseen. Kyseinen auto palveli palokuntaa vuosikausia.

52volvo.jpg




















Vuoden 1952 Volvo.

1950-luvulla toiminta oli muutenkin aktiivista ja vireää, toiminnassa oli mukana monia ihmisiä. Varsinaisen palontorjunnan lisäksi järjestettiin kesäjuhlia, sammutusnäytöksiä, tanssiaisia ja jopa näytelmiä. Elettiin aikaa ennen voimakasta maaltamuuttoryntäystä. 24.5.1953 vietettiin palokunnan 30-vuotisjuhlia Nummen Seuratalolla. Vanha ruiskukin korvattiin tammikuussa 1955 uudella tehokkaammalla ja nykyaikaisemmalla Esa-merkkisellä ruiskulla. Palopäällikkönä vuoden 1947 kesäkuusta toiminut Uuno Uittamo pyysi eroa tehtävistään. Hänen tilalleen valittiin Pauli Wallenius.

52miehisto.jpg






















"30-vuotisen työn tulos." Kuva taulusta johon kuvattu Nummen VPK:n miehistö vuonna 1952. Taulun on palokunnalle lahjoittanut K.Salokannel.

1960 -luvulla mm. palotalon laajennus

1960 -luvulla päätettiin ajanmukaistaa palotalon lämmitys ja samalla hankkia peseytymistilat. Näin ollen rakennettiin lisäsiipi, johon rakennettiin sauna ja pesutilat, sekä alakertaan kattilahuone ja varastotiloja.

Vuonna 1965 kunnanhallitus hyväksyi sopimuksen auton hankkimisesta Oy Veljekset Kulmalalta ja alusta toimittamista Uudenmaan Autolta. Uusi ajanmukainen paloauto saatiin käyttöön vielä saman vuoden lopussa.

65ford.jpg



















Vuoden 1965 Ford.

Aikaisemmin palojärjestyksissä oli määrätty toimintatavat, miten hälytyksen tulee tapahtua, mikä on hälytysmerkki jne. Käsivälitteisille puhelinkeskuksille oli annettu ohjeet minne palokunnan hälytykset tulee ohjata. Syrjäkulmilla hälytykset saattoivat tapahtua jopa siten, että keskus yhdisti kaikki puhelimet samanaikaisesti ja suoritti hälytyksen kaikkiin talouksiin, joissa oli puhelin. Paloaseman katolle sijoitettiin sireeni yllättävän myöhään, vasta vuoden 1960 talousarvioon varattiin määräraha sitä varten. Palolainmuutos muutti kehityksen aluehälytyskeskuksiin (ahk). Näin saatiin käyttöön yleiset hätänumerot ja viestiyhteydet. Nummen kunnanhallitus hyväksyi 1978 Lohjan aluehälytyskeskussopimuksen ja -johtosäännön.

67palo.jpg
















Autopalo kesällä 1967.


Kuntaliitos ja muutto Saukkolaan

Vuoden 1981 alussa toteutui kuntaliitos Nummen ja Pusulan välillä. Näin tuli ajankohtaiseksi uudistaa ja yhtenäistää palokuntien sopimukset. Kuntaliitoksesta lähtien on molemmille palokunnille nimetty omat päälliköt, kunnan palopäällikkö ei enää toimi kummankaan palokunnan päällikkönä. Uudistetussa sopimuksessa mainitaan palokuntien toimivan kunnan omistamalla ja huoltamalla kalustolla.

Nummi-Pusulan kunta pääsi sopimukseen Vihdin Sähkön entisten toimitilojen ostamisesta ja näin palokunta pääsi siirtymään Saukkolaan huomattavasti isompiin ja toiminnan kannalta käyttökelpoisempiin tiloihin vuoden 1997 keväällä.

Jo ennen Saukkolaan muuttoa tuli ajankohtaiseksi hankkia erillinen auto miehistönkuljetusta varten, sillä hälytysosastoon tuli jäseniä myös tavanomaisen alueen ulkopuolelta.

1990 -luvulta nykypäivään

1990 -luvulla perustettiin nais- ja nuoriso-osastot. Nuoriso-osasto sai heti aloittaessaan suuren suosion harjoitusten alkaessa syksyllä 1998. Muutto Saukkolaan aikaansai nuorennusleikkauksen myös hälytysosastossa ja toiminnan selvän vilkastumisen ensivastetoiminnan alettua 1996. Palokunta juhli mittavasti 75-vuotista taivaltaan kesällä 1998 Nummen Seuratalolla. 80 toimintavuotta juhlittiin Saukkolan paloasemalla 10.5.2003 mm. sammutusnäytöksellä ja avoimilla ovilla.

Palokunnan miehistöauto vaihdettiin uuteen Mercedes-Benz Sprinteriin vuonna 2000 ja jälleen uuteen Volkswagen Transporteriin 2004. Vanhan, Ford Custom -mallisen, palokunnalle käytettynä tulleen säiliöauton tilalle Nummi-Pusulan kunta hankki uuden sammutusauton vuonna 2002.

Vuoden 2004 alusta alkaen Suomessa siirryttiin alueellisiin pelastuslaitoksiin ja myös Nummen VPK:sta tuli Länsi-Uudenmaan Pelastuslaitoksen sopimuspalokunta. Nummen ja  Pusulan VPK:t valittiin vuoden 2006 nummipusulalaisiksi 8.10.2006 pidetyssä Nummi-Pusulan kunnan 25-vuotisjuhlassa. Palokuntia kiiteltiin pitkäjänteisestä ja tärkeästä työstä kuntalaisten hyväksi.

2000 -luvulla palokunnan päällikköinä ovat toimineet Jukka Oksanen, Pasi Someroja ja Kai Salminen.

Nummen VPK ry:n kunniajäseniksi on vuosien saatossa nimetty Mauno Aarnio, Arto Heino, Arto Kuusjoki, Veikko Nurmi, Matti Salava, Pauli Wallenius, Harri Toivokoski ja Erkki Lindfors.


Paloaseman historiaa

Paloaseman historiasta ja muutosta Saukkolaan voit lukea lisää paloaseman historia -kohdasta.


Historiikki 1923-1998

Palokunnan historiikin on kirjoittanut Pentti Malin Nummen VPK:n 75-vuotisen taipaleen kunniaksi. Tätä 21-sivuista historiikkia ei valitettavasti löydy kirjastoista, mutta kiinnostuneet voivat ottaa palokuntaan yhteyttä.